Eilisen kirjoituksen lähetettyäni rupesin miettimään tuota 4.12. lahja-ajatusta. Meni vähän ehkä hyvistelyn puolelle, mutta erään kaupallisen tv-kanavan oman mainoksen innoittamana oon ruvennut pohtimaan kiirettä ja omaa aikaa paljonkin. Uskon, että iso osa kiireestä on ihan itse kehitettyä. Jos on koko ajan kiire, tuntee olonsa ehkä himpun tärkeämmäksi kuin kiireettömänä..? En tiedä, ehkä niin on, tai ainakin joidenkin kohdalla. Joka tapauksessa olen ehdottomasti sitä mieltä, että kiireettömyys kannattaa ja että ainakin pään sisäisestä kiireestä pääsee eroon, kun hetken pohtii sitä, miksi on koko ajan kiire. Mun pitäisi tietää tää kiireettömyysjuttu, kun mullahan on kotona ollessa "vain aikaa"... Mulla on kuitenkin vielä Paljon Opittavaa ja toivon vain, että oikeasti opinkin jotain, enkä vain hyvistele. Toi olisikin hyvä joululahja itselleen, siis kiireettömyyden oppiminen. Laitanpa tämän mietintämyssyyni.

Sitten vielä pari sanaa muistakin aika-ajatuksista: uskon niiden olevan arvostettuja lahjoja niin isien kuin äitienkin keskuudessa. Jos ne vielä kruunaa sänkyyn tarjotulla aamiaisella, niin lahjansaaja on varmasti tyytyväinen. Ja ainakin mulle itselleni tulee hyvä fiilis lahjansaajan hyvästä fiiliksestä. Tykkään siis lahjojen antamisesta puhtaan itsekkäistä syistä :)

Ja sitten tämän päivän ideaan.

8.12.

Ihanan Ihana joulukirja on Mika Waltari Joulutarinoita! Luen sitä vähitellen Pikku-Äijälle ja jokaisesta lukukerrasta tulee vähän "traditsionaalisempi" jouluolo. Sain itse kirjan joululahjaksi jo kaksi vuotta sitten, mutta en ole aiemmin lukenut sitä näin määrätietoisesti. Uskon sen kuuluvan tästä lähtien joulunodotuslukemistoon, samalla tavalla kuin muumimukista juotu glögi Lumiukkoa katsellessa kuuluu jouluaattoon. Joulutarinat sopivat siis hyvin myös joulunodotuslahjaksi, se virittää oikeaan tunnelmaan.

Tämä on siis jo toinen joulukalenteripäivä, mahtavaa sitoutumista ;) Palaan toivottavasti jälleen huomenna jälleen uusin lahjaideoin. Ja neuvoja saa tarvittaessa kysyä, autan mielelläni!

Ihania Jouluajatuksia kaikille <3