Hahaa! Keksin ratkaisun viimeksi esittämääni ongelmaan! Tai siis ainakin osaratkaisun...

Edellisen kirjoituksen jälkeen tuli mieleen ehkä kiljoona poistoa ja saman verran saatuja lahjoja ym. Päätin, että nollaan tilanteen. Tästä lähtien lasken poistot yksittäin ja poistoiksi lasketaan myös kaikki valmistuneet käsityöt, jäivätpä ne meille tai ei.

Edellisen päivityksen jälkeen jouduin Marimekon huumaan: olen ihastellut jo jonkin aikaa siskoni paitaa vihreällä lanttikuosilla ja nyt löysin ko. kuosista ja väristä edullisen tunikan. Jee löydöstä, mutta poistoluku +2 (menimme myymälään ostamaan iso-Äijälle hääpäivälahjaksi jokapoika-paitaa).

Mutta... olen ollut Nea Designin pitämällä tuunauskurssilla. Tähän mennessä olen tuunannut kolme pikkupussukkaa, joihin mm. pakkasimme valmistuneiden rahalahjan sekä isomman, esim. meikkipussiksi sopivan pussukan. Eli poistoluku -4, vaikka meikkipussi ei olekaan vielä täysin valmis. Pussukoihin olen käyttänyt kahta paitaani, housuja ja huivia sekä meikkipussiin varta vasten ostettua huopaa ja vanhaa pöytäliinaa. Tässäpä kuvia:


 

ja ylin pussukka vielä seuraavassakin kuvassa paranneltuna:
 

Meikkipussi ei ole vielä ihan valmis, mutta olen (jo nyt) tyytyväinen :) Meikkipussi sai muuten ekan "Vällärin väsäämä"-merkin! Kyllä nyt on kaikkea...

Ja vielä tuosta läpimurrosta tuli mieleen. Tavoitteeni on vähentää 100 tavaraa tänä vuonna. Jos en onnistu, en nirhaa itseäni henkisesti(kään), lupaan sen itselleni. Pyrkimys on joka tapauksessa hyvä.

100 tavaraa pois kokonaissaldo -2.